Media

AppCampus-ohjelman ensimmäiset kolme kuukautta menestyksekkäitä

Mobiilisovellusten kiihdyttämö on investoinut ensimmäisen miljoonansa
AppCampus, maailman suurin mobiilisovellusten kiihdyttämö aloitti toimintansa toukokuussa 2012 Aalto-yliopistossa. Ohjelma luotiin yhteistyössä Aalto-yliopiston, Microsoftin ja Nokian kanssa. Microsoft ja Nokia sijoittavat molemmat enimmillään 9 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana innovatiivisiin mobiilisovelluksiin Windows-puhelimelle ja vaihtoehtoisesti myös muille Nokia-käyttöjärjestelmille. Toukokuusta lähtien rahoitusta on voinut hakea internet-sivuston www.appcampus.fi kautta. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hakemuksia on lähetetty jo 900 kappaletta 60 eri maasta.

”Olemme erittäin ilahtuneita siitä, kuinka hyvin ohjelma on otettu vastaan eri puolilla maailmaa. Tulevaisuudessa aiomme levittäytyä maantieteellisesti vielä laajemmalle ja hankkia lisää yhteistyötahoja ulkomailta”, AppCampus-ohjelman vetäjä Pekka Sivonen Aalto-yliopistosta summaa.

”Olemme käyneet läpi ensimmäisellä kierroksella saamamme hakemukset. Näistä on valikoitunut 36 parasta sovellusta, joihin olemme investoineet yhteensä miljoona euroa. Tästä joukosta on löytynyt jo muutama todellinen helmi ja valmiiden sovellusten odotetaan saapuvan kuluttajan saataville Windows Phone Marketplaceen syksystä lähtien”, Sivonen lisää. Eniten hakemuksia on saapunut kotimarkkinoilta; yli kolmasosa kaikista hakemuksista tuli Suomesta. ”Suomalaisten hakemusten taso on ollut todella kova. Tuntuu siltä, että täältä löytyy paljon ideoita ja intoa. Rahoitusta on myönnetty jo 17 suomalaiselle hakemukselle, se on lähes puolet kaikista hyväksytyistä” Sivonen kertoo.

AppCampus tarjoaa rahoitusta 20 000, 50 000 ja 70 000 euron suuruisissa erissä. Rahoituksen lisäksi ohjelmaan valitut saavat koulutusta ja valmennusta ja myös tukea markkinointiin ja markkinoille viemiseen. Ohjelmaan valittujen start-up –yritysten ei tarvitse luovuttaa AppCampukselle omistusosuuksia tai muita komissioita. Rahoituksen ainoa edellytys on, että sovellukset ovat ensimmäisen 6 kuukauden ajan tarjolla yksinoikeudella Windows -puhelimeen ja vaihtoehtoisesti myös muihin Nokian käyttöjärjestelmiin.

Lisätietoja:
Pekka Sivonen, AppCampuksen vetäjä, Aalto-yliopisto, puh. 040-7593601, pekka@appcampus.fi
Alina Kangasluoma, AppCampuksen viestintäpäällikkö, Aalto-yliopisto, puh. 045-6300638, 

AppCampus on Aalto-yliopiston johtama ja hallinnoima globaali mobiilisovellusten kehittymisohjelma. Microsoftin ja Nokian rahoittama ohjelma tukee innovatiivisten mobiilisovellusten kehittämistä Windows Phone-ekosysteemiin. AppCampuksen tavoitteena on saada sovellusehdotuksia opiskelijoilta, start-upeilta ja yrittäjiltä ympäri maailman. AppCampus ohjelman avulla mobiiliyrittäjät hyötyvät paitsi rahoituksesta myös kokonaisvaltaisesta valmennuksesta, tuesta ja koulutuksesta.